Kansanmusiikin tutkimustoiminta
Kansanmusiikki-instituutti tuottaa tutkimuksia, jotka käsittelevät Suomen historiallista kansanmusiikkia ja sen nykyhetken ilmiöitä. Tutkimustuloksia on julkaistu tutkielmina, äänitteinä ja lehtiartikkeleina. Tavoitteena on, että ne lisäisivät yleistä tietoutta suomalaisesta kansanmusiikista ja antaisivat virikkeitä kansanmusiikin harrastus- ja koulutustoimintaan.
Kansanmusiikki-instituutin tärkeimpiä tutkimuskohteita on tyylintutkimus. Monet Kansanmusiikki-instituutin julkaisemat nuottikirjat eri pelimannien ohjelmistosta, mm. Otto Hotakaisen ja Viljami Niittykosken nuottikirjat, tarjoavat materiaalia erilaisista soittotyyleistä kiinnostuneille.
Amerikansuomalaisen kansan- ja populaarimusiikin tutkimus on tuottanut mm. suositun laulukirjan Reisaavaisen laulu Ameriikkaan ja neljän cd:n sarjan amerikansuomalaisen hanuriprinsessan Viola Turpeisen ohjelmistosta. Maantieteellisesti tutkimus on keskittynyt Minnesotan, Michiganin ja Wisconsinin osavaltioihin.
Paikallishistorian tutkimukseen liittyen on julkaistu teoksia, jotka esittelevät mm. Keiteleen ja Kauhavan musiikkiperinnettä, Panelian murretta ja puukirkoistaan tunnetun Kuorikosken suvun vaiheita.
Uusimpana alueena tutkitaan soittimellisuutta ja soitinten rakenteellisien piirteiden vaikutuksia soitinten soitettavuuteen. Tarkastelussa yhdistyy soitintutkimus ja tyylintutkimus.
Kansanmusiikki-instituutti järjestää myös seminaareja ja tutkijatapaamisia. Kansainvälinen tutkimusyhteistyö on ollut aktiivisinta Baltian maiden, Unkarin ja Pohjoismaiden tutkijoiden kanssa. Lokakuussa 2008 Kansanmusiikki-Instituutti isännöi kuudetta kansainvälistä Baltic Psaltery -konfrenssia.
