KIJ105kansi

Suomalaiset eroottiset kansanlaulut yksissä kansissa

Eroottiset kansanlaulut julistivat Suomen kansan iloluontoista suhtautumista seksiin ja seksuaalisuuteen 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Työmailla raikuivat junttalaulut, jotka pitivät työn tahdin ja tekijöiden mielet rasvattuna, ja kotona lasta tuudittava äiti piti itsensä hereillä innostavien kehtolauluvärssyjen avulla. Mikä oli mielellä, tuli kielelle– ja mikä tuli kielelle, sen vanha kansa lauloi.

Jimmy Träskelinin toimittama Eikä tätä laulua laulaa saa – suomalaiset eroottiset kansanlaulut kokoaa yksiin kansiin kansanperinnearkistoihin tallennettuja eroottisia kansanlauluja, kaikkiaan 133 laulua noin 250 toisintona nuotteineen. Tähän asti laajin ja lähteiltään kattavin maassamme julkaistu eroottisia lauluja kokoava kirja sisältää ympäri Suomen tallennettuja lauluja ja niiden toisintoja. Niiden kautta syntyy ajatuksia herättävä kuva kansanlauluperinteemme vaietusta mutta oleellisesta osasta sekä erityislaatuisesta erotiikan lajista.

Eikä tätä laulua laulaa saa on Kansanmusiikki-instituutin julkaisuvastaavana työskentelevän Jimmy Träskelinin kahden vuoden perusteellisen arkistotyön tulos. Träskelin uppoutui kansanperinnearkistojen perimmäisiin nurkkiin sysättyihin kokoelmiin muodostaakseen käsityksen vanhan kansan eroottisesta lauluperinteestä. Kirjaan Träskelin on koonnut aineistoa monipuolisesti kaikkine vivahteineen: mukana on niin leikkimielisiä seksuaaliaiheisia tanssilauluja, eroottisia kehtolauluja kuin räävittömiä junttalauluja, joiden sisällöt vaihtelevat hienovaraisesta vihjailusta ronskiin pornografiseen ilotteluun.

Teos esittelee kirjavan, hersyvän ja voimakkaita tunteita herättävän perinteenlajin, joka on laulajan huulille noustessaan ollut yhtä pitelemätön luonnonvoima kuin ihmisen seksuaalisuuskin. Kirjan johdannossa Träskelin taustoittaa eroottisten laulujen historiaa, lähtökohtia, käyttöyhteyksiä, ilmaisukeinoja, sisältöä ja merkityksiä. Arkistotyön tuoksinassa on syntynyt myös jo kaksi muusikko Sampo Korvan kanssa muodostetun Turvalan uunilla ‑duon levyä, joihin on ammennettu arkistolöydöksistä omaan suuhun sopivimpia otoksia herkällä mutta suorasukaisella otteella.

Teos julkaistaan pohjoismaisessa Erotisk folkedikting i Norden -seminaarissa Espoon Hanasaaressa 17.11. Seminaaritarjouksena kirjan hinta 25 € (norm. 32 €). Verkkokauppaan.

Jimmy Träskelin: Eikä tätä laulua laulaa saa – suomalaiset eroottiset kansanlaulut.
Kansanmusiikki-instituutti KIJ 105.
Nidottu, 312 sivua.
YKL 78.4213.

Lisätiedot:
Jimmy Träskelin
050-328 6870
jimmy.traskelin@kaustinen.fi

 

Arvostelukappaleet:
Anne Virkkala-Harju
040-1594 442
anne.virkkala-harju@kaustinen.fi