Tauno Aho

Hibbing, Yhdysvallat 10.7.1914 – Kuortane 1996
Sekatyömies, soittimet 1-, 2- ja 5-riviset haitarit
Mestaripelimanni v. 1977

1900-luvun alussa muuttaminen Amerikkaan oli hyvin yleistä. Myös Kusti Aho, Taunon isä, oli lähtenyt 16-vuotiaana kahden siskonsa houkuttelemana hakemaan töitä Amerikasta. Siihen aikaan töiden saanti oli vaikeaa ja toimeentulo oli kaiken kaikkiaan hyvin heikkoa. Ensimmäisellä matkallaan Amerikassa Kusti viipyi kokonaiset kuusi vuotta. Tultuaan takaisin Kuortaneelle hän tapasi tulevan vaimonsa Hilja Mustapään Kuortaneen Ruonan kylästä. Ennen yhteistä muuttoa Amerikkaan oli pidetty häät: ”...ja kun häät oli olleet lauantaina, ne on maanantaina jo menneet sitten lähteneet yhdessä Amerikkaan.”

Tuleva mestaripelimanni Tauno Aukusti Aho syntyi Amerikassa Minnesotan osavaltion Hibbingin kaupungissa. Jo aivan pienestä pitäen hän kuuli soittoa isänsä kaksirivisestä. Myös Kustin serkku ”Kaarangan Jaakkoo” oli kaivosmiehenä samassa kaupungissa, kaksirivisen soittaja hänkin. ”Se sitten...tiätysti ne vähä pyhän aikoina ryyppäsivät. Kyllä se useen lauantai-iltana tuli meille. - - Sitten kun se soitti...Se oli täällä [Suomessa] kyllä soittanut häitä aika paljon ja tanssia se Jaakko. Se oli kyllä pirun hyvä”, on Tauno muistellut. Taunon ensimmäiset kokeilut kaksirivisellä alkoivat jo viiden, kuuden vuoden vanhana. Opettelun oli pitänyt tapahtua salassa, koska isä pelkäsi pojan rikkovan soittimen. Kerran hän oli kuitenkin yllättänyt poikansa soittamasta: ”Mutta kerran se yllätti sitten, kun minä olin sitä vähän, yritin soittaa. Minä vähän sitten jo pikkuisen sain...Se oven takana kuunteli. Sitten se ei enää sitä sitten laittanutkaan sinne piiloon, sanoi kyllä sinä saat sillä opetella”.

Tauno Aho oli käynyt koulua vähän yliu kaksi vuotta, kun koko perhe lähti lomalle Suomeen. Aikomuksena oli ollut, että Suomessa käydään vain lomalla. Lopputuloksena kuitenkin oli, että Kusti palasi Amerikkaan yksin. Vaimo ja lapset jäivät Kuortaneelle Kaarangan kylälle hoitamaan pientä maataloa. Tästä lähtien työtä riitti maatilan pidossa niin lapsille kuin äidillekin.

Ensimmäiset kaksirivisen soittajat Kuortaneella, joita Tauno kuuli, olivat Vähäsaaren Artturi eli Torpan Arttu, ja Saarenpään Aleksi. Heidän soittoaan Tauno kuuli useissa häissä ja tensseissa sekä myös heidän kotonaan. Varsinkin Torpan Arttu oli ollut hyvä soittaja, ja myöhemmässä vaiheessa he soittivat yhdessä monissa häissä. Koska soittotilaisuuksia oli paljon, tuli myös Taunolle melko paljon pyyntöjä tulla soittamaan, kun tiedettiin pojan osaavan soittaa. 1930-luvulla Kuortaneella oli jo muutamia viisirivisiä harmonikoita, ja myös Taunon teki mieli ostaa sellainen. Heti rippikoulun jälkeen toive toteutui Taunon vaihtaessa ”Latusen Simpalta” viisirivisen hanurin. Varsinkin iltamien ohjelmiin kuului musiikkiesityksiä, jolloin niissä kuultiin hyvin usein viisirivistä.

Vuonna 1936 Aho aloitti asepalveluksensa Neljännessä jääkäripataljoonassa, joka sijaitsi Karjalan Kiviniemessä, lähellä Laatokan rantaa. Siihen aikaan eteläpohjalaisia miehiä vietiin paljon palvelukseen juuri Kiviniemeen. Siellä Ahosta tuli sotilasvalan yhteydessä virallisesti Suomen kansalainen. Kovin kauan ei soittaja saanut olla rauhassa: jo parin päivän päästä tuli kutsu saapua upseerikerholle soittamaan. Muita esiintymisiä riitti mm. paikallisella lavalla, ja eräät häätkin järjestettiin Raasulin kylässä, jonne Tauno meni polkupyörällä viulistikaverinsa kanssa. Tällöin viisirivinen oli jo vienyt Kuortaneelle jääneen kaksirivisen paikan. Palveluksen jälkeen Tauno palasi takaisin Kuortaneelle viljelemään maata, kunnes lähdettiin jatkosotaan Kiteeltä rintamalle Kivennavan suuntaan. Sodan loppuaikana Tauno pääsi Seinäjoelle esikunnan tehtäviin pariksi vuodeksi. Sieltä järjestettiin myös viihdytyskiertueitam jolloin vierailtiin aina Kokkolasta Hyvinkäälle saakka. Ohjelmistossa oli mm. harmonikansoittoa, puheita ja huumoria.

Sodan loppuaikoina Tauno tutustui myös tulevaan vaimoonsa Toiniin (os. Peltokangas) ja häitä vietettiin vuonna 1944. Sodan loputtua alkoi soittajalle ilmaantua yhä enemmän soittotilaisuuksia: ”Sitten ruvettiin tekemään töitä ja sitten niitä häitäkin oli perkeles melkein joka lauantai. Kyllä niitä sodan jälkeen oli vaitavasti, melkein joka lauantai-ilta piti lähteä”. Järjestettiin suuri kiertue, joka keskittyi lähinnä Pohjanmaalle. Kiertueen päätähtenä oli itse Viljo Vesterinen. Myös Aho oli mukana viisirivisellään. Heidän lisäkseen kiertueella esiintyivät mm. Olavi Rantakantas, Toivo Alajärvi ja Oiva Koivula. Illat päättyivät luonnollisesti tansseihin.

Taunon vanhempien kuoltua maatila jaettiin kolmen sisaruksen kesken. Töihin oli lähdettävä muualle päin Suomea. Taunon työmatkat suuntautuivat mm. Helsinkiin rakennustöihin, Tampereelle Lokomon tehtaille, Vaasaan moniinkin eri töihin, Ruotsiin metsätöihin, Tuulanan voimalaitostyömaalle Jäämeren rannalle jne. Komennukset kestivät muutamasta viikosta jopa pariin vuoteen. Harmonikka kulki joka paikassa mukana ja soittotilaisuuksia oli mukavasti: tansseja, harjannostajaisia ja häitä.

1950-luvulla kiinnostus kaksirivisen harmonikan soittoa kuhtaan heräsi Ahon mukaan udestaan, kun kansansoittajakilpailuja ryhdyttiin järjestämään Etelä-Pohjanmaalla. Pelimannit kaivoivat esiin kaksirivisensä ja ryhtyivät harjoittelemaan vanhoja tanssikappaleita. Ensimmäiset kansansoittokilpailut, joihin Tauno osallistui, järjestettiin Peräseinäjoella vuonna 1953. Tuloksena oli toinen palkinto. Sen jälkeen kilpailuja järjestettiin paljon, ja ne olivat hyvin suosittuja sekä soittajien että yleisön keskuudessa. ”...se oli niin sitten hauskaa kun siellä oli muitakin pelimannia - - että minä luulen, että se pelimannien tapaaminen oli melkein siinä enempi mielessä, kuin se kilpailuhomma. Mutta tiätysti siinä sitten piti aina vähän harjoitella kilpailujakin varten ja niitähän oli niin innokkaita pelimannia ja seurahuoneet oli niin täynnä, ettei sisälle kaikki meinannu mahtua, kun niitä pidettiin tässä Etelä-Pohjanmaalla”.

Ennen koko perheen muuttamista Vaasaan oli Tauno jo muutaman vuoden käynyt siellä säännöllisesti töissä Kuortaneelta, joten koko perheen muutto kaupunkiin tuntui luonnolliselta. Vaasassa Tauno työskenteli rakennuksilla, vaaittajana tietyömaalla, vinssimiehenä satamassa ja sen jälkeen Vaasan kaupungin palveluksessa. Yleisradion Vaasan aluetoimituksen toimittaja Timo Panulan kanssa he keräsivät yhtyeen, jonka jäseninä olivat Tiihosen veljekset Unto, Antti ja Jussi. Soittimina olivat mm. haitari, viulu, saksofoni, kontrabasso ja sello. Yhtyeellä he tekivät musiikin mm. erääseen Marjo Kuuselan tanssikoreografiaan, minkä lisäksi he esiintyivät myös kaupungin järjestämissä tilaisuuksissa vanhustentalolla, veteraanijuhlissa, ynnä muissa.

Koko perhe muutti takaisin Kuortaneelle 1973, aluksi Leppälänkylän vanhaan osuuskauppaan, sen jälkeen keskustaan rivitaloon ja viimein 1987 takaisin Kaarangan kylälle omaan uuteen taloon. Avioliittonsa aikana Taunolle ja Toinille syntyi kaiken kaikkiaan seitsemän lasta, joista peräti neljä on kunnostautunut soittamalla haitaria: Taito, Teijo (mestaripelimanni 2007), Teppo (mestaripelimanni 2002) ja Terttu.

Vuosi 1977 oli varsin merkittävä Tauno Aholle. Ensin hän voitti Ikaalisissa Suomen pelimannimestaruuden kaksirivisten harmonikkojen sarjassa ja myöhemmin kesällä hänet nimitettiin Kaustisella mestaripelimanniksi. Hänet onkin huomattu sen jälkeen myös lehdistössä. Viimeiset kansansoittokilpailut, joihin Aho osallistui, pidettiin Ylihärmän Pakan Nuorisoseuralla vuonna 1981. Siellä hän voitti ensimmäisen palkinnon. Aholle myönnettiin 1986 valtion taiteilijaeläke tunnustuksena mittavasta urasta kansanmusiikin parissa.

Valtaosa Ahon yksi- ja kaksirivisellä soitetusta ohjelmistosta oli perinteiseen tapaan kuulonvaraisesti opittua. Omalta isältään ja Kaarangan Jaakkoolta Amerikassa opitun lisäksi hän oli kuullut Kuortaneella monia paikallisia kaksirivisen soittajia. Näitä olivat mm. Lauri Peltokangas, Artturi Vähäsaari, Aleksi Saarenpää, Jussi Nummela ja Latvamäen ”Suutari”. Tärkeänä ohjelmiston kartuttajana toimi myös radio, josta pystyi äänittämään sävelmiä ja opettelemaan niitä jälkeenpäin. Aho myös äänitti paljon kotonaan vierailulla käyneitä pelimanneja, kuten Mauno Kannostoa, Nestori Saarimaata, Kustaa Etelämäkeä ja Reino Tohnia. Toisaalta hän myös opetteli ohjelmistoa nuoteista. Jo heti hankittuaan viisirivisen harmonikan Tauno alkoi opetella nuotinlukua Leppälänkylän kansakoulunopettaja Vilppulan perusteiden mukaisesti. Myöhemmin, kun Pietro Deiron ja Pietro Frosinin nuotteja alkoi saada Suomesta, Aho päätti lähteä Leander Norrbackian oppilaaksi. Siellä nuotinlukutaito vahveni ja erityisesti viisirivisen bassopuoli selveni.

Tauno Ahon ohjelmisto koostui monien muiden kaksirivispelimannien tapaan ennen kaikkea polkista. Tanssina polkka oli suosittua juuri sotien aikaan ja niiden jälkeen. Kokonaisuudessaan ohjelmisto aikavälillä 1953-1989 on käsittänyt 246 kappaletta, joista polkkia on ollut 59% Toiseksi eniten on ollut valsseja, 41 kappaletta. Ohjelmistoon on kuulunut myös polskia, masurkkoja, sottiiseja, marsseja, amerikkalaisia sävelmiä ja salonkisävelmiä. Ahon vaikutus suomalaiseen kaksirivismusiikkiin on ollut merkittävä. Vuosikymmeniä hänen taitojaan oli saatu kuulla kansansoittokilpailuissa, häissä, iltamissa ja tansseissa. Radio-ohjelmia uran aikana on syntynyt kymmeniä ja soittoa voi kuulla myös äänitteillä Eteläpohjalaiset Spelit (EPSKMYLP-1/EPSKMYK-1, 1978), Soiva Kuortane (Kuortaneen Kulttuurilautakunta), ja Tauno Aho, mestaripelimanni (KUOLP-1/KUOKS-1, 1985). Ahoa voidaan pitää vaikuttavimpana eteläpohjalaisena kaksirivisen soittajana Aapeli Hautasen, Tauno Krossin ja muutamien muiden rinnalla. Hänen ansiostaan mm. parhaat eteläpohjalaiset polkat ovat säilyneet ja myös muuntuneet löytäen tiensä nykyisin kasvavien nuorten kaksirivispelimannien ja -yhtyeiden ohjelmistoon.

Markku Lepistö
teksti julkaistu alun perin Mestaripelimannit -kirjassa (KIJ-33, 1992) muok. S.K.