kilpailukuva

Konsta Jylhä -kilpailu jo kymmenennen kerran

Jo kymmenes valtakunnallinen Konsta Jylhä -kilpailu järjestetään Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla 9.-10.7.2019. Tämän vuoden kilpailussa aiheena on jälleen Konsta Jylhä itse, tällä kertaa paitsi säveltäjänä, myös muusikkona, pelimannina.

”Konsta Jylhä -kilpailuissa on katsastettu suomalaisen kansanmusiikin nykytilaa sen korkeimmalta tasolta ja hyvin monelta eri kulmalta. On selvää, että nyt juhlavuonna keskitytään taas katselmuksen legendaariseen nimipersoonaan”, toteaa tuomariston puheenjohtaja, Musiikin edistämissäätiön johtaja Hannu Saha.

Kilpailussa esitettävän musiikin tulee olla Konsta Jylhän sävellyksiä tai hänen soittamiaan pelimannisävelmiä, osa voi olla Jylhän sävellysten tai hänen soittamiensa pelimannisävelmien pohjalta luotua omaa musiikkia. Kilpailuun voivat osallistua pienyhtyeet, sarjajakoa ei ole.

Esikarsintaan osallistutaan näytetallenteella ja ilmoittaudutaan kilpailun verkkosivulla, josta löytyvät kilpailuohjeet ja säännöt. Ilmoittautumisaika päättyy 30.4.

Kilpailussa jaetaan palkintoina 10 000 euroa. Kilpailun järjestää Pelimannitalo yhteistyössä Kansanmusiikki-instituutti ry:n kanssa.