Kansanmusiikkijuhlien seminaarissa nostetaan esiin aineetonta kulttuuriperintöä

23.06.2016

Aineeton kulttuuriperintö on elävää perintöä, joka on läsnä ihmisten arjessa. Se voi olla esimerkiksi suullista perinnettä, esittävää taidetta, rituaaleja ja juhlamenoja, käsityötaitoja tai luontoa koskevia tietoja ja taitoja. Suomi ratifioi aineettoman kulttuuriperinnön suojelemista koskevan Unescon yleissopimuksen vuonna 2013. Sopimuksen toimeenpanoa on tehty kaksi vuotta, ja aineetonta kulttuuriperintöä vaalivilla yhteisöillä on prosessissa keskeinen rooli. Nyt on siis asiaan tarttumisen aika!

Kansanmusiikki ja kansantanssi – Elävää perintöä! -seminaarin Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla 13.7. on tarkoitus panna vauhtiin aineettoman kulttuuriperinnön esiin nostamisen prosessi myös kansanmusiikki- ja kansantanssikentällä.

Museoviraston aineettoman kulttuuriperinnön koordinaattori Leena Marsio johdattaa aluksi elävän perinnön käsitteeseen, Unescon sopimukseen sekä siihen liittyvään prosessiin Suomessa. Sen jälkeen esitellään puhein, soitoin ja lauluin kansanmusiikin ja -tanssin kentältä neljä aineettoman kulttuuriperinnön esimerkkiä, jotka löytyvät myös Museoviraston ylläpitämästä wikiluettelosta https://wiki.aineetonkulttuuriperinto.fi/.

Loppukeskustelussa käsitellään muun muassa aineettoman kulttuuriperinnön ringin perustamista kansanmusiikin ja kansantanssin alalle.

Seminaarin järjestävät Museovirasto, Kansanmusiikin ja kansantanssin edistämiskeskus, Kansanmusiikki-instituutti ja Pro Kaustinen ry (Kaustisen kansanmusiikkijuhlat).

Seminaari on kaikille avoin ja maksuton, eikä osallistuminen edellytä pääsylipun ostamista Kansanmusiikkijuhlille. Seminaariin ei ole ennakkoilmoittautumista.

Kansanmusiikki ja kansantanssi – Elävää perintöä! -seminaari
Ke 13.07.2016 klo 11.00–13.00
Museosali, Kansantaiteenkeskus, Kaustinen

Ohjelma

11.00-11.05 Avaussanat
Risto Kupari
puheenjohtaja, Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus

11.05-11.20 Elävä kulttuuriperintö ja Unescon sopimus
Leena Marsio
aineettoman kulttuuriperinnön koordinaattori, Museovirasto

11.20-11.40 Runolaulu
Pekka Huttu-Hiltunen
johtaja, Runolaulu-Akatemia

11.40-12.00 Suomenruotsalainen menuetti
Niklas Nyqvist
johtaja, Finlands svenska folkmusikinstitut
Petri Hoppu
yliopettaja, Oulun ammattikorkeakoulu
mestaripelimanni Christine Julin-Häggman, muusikot Noora Fleen ja Doris Häggman

12.00-12.20 Kaustislainen viulunsoittoperinne
Mauno Järvelä
muusikko, pedagogi

12.20-12.40 Romanilaulu
Risto Blomster
Tutkija, Suomalaisen kirjallisuuden seura
Hilja Grönfors
mestarikansanlaulaja

12.40-13.00 Loppukeskustelu
Vetäjänä Kansanmusiikki-instituutin johtaja Matti Hakamäki

Lisätietoja:

Leena Marsio, aineettoman kulttuuriperinnön koordinaattori, Museovirasto
leena.marsio(at)museovirasto.fi, puh. +358 29533 6017

Matti Hakamäki, johtaja, Kansanmusiikki-instituutti
matti.hakamaki(at)kaustinen.fi, puh. +358 40 3588 921

Kuva Kansanmusiikki-instituutin arkisto/Lauri Oino