Instituutti hakee osa-aikaista tuottajaa

Kansanmusiikki-instituutti ry. julistaa haettavaksi osapäiväisen (50%)

Tuottajan työsopimussuhteisen tehtävän

ajalle 9.6.2014 – 30.5.2015.

Kansanmusiikki-instituutti on yksi Suomen viidestä musiikki-instituutista. Vuonna 1974 perustettu instituutti on suomalaisen kansanmusiikin ja -tanssin tutkimus-, tiedotus- ja palvelukeskus. Sen toimitilat sijaitsevat Kaustisella, Kansantaiteenkeskuksessa. Instituuttia hallinnoi Kansanmusiikki-instituutti ry.

Tuottaja vastaa kahdesta kehittämisprojektista. Kansanmusiikki-instituutilla on käynnistymässä projektit sekä ikääntyneiden konserttitoiminnan järjestämiseksi (Seniorikonsertit) että radiodokumentin toteutukseen kansanlaulun tematiikasta (Pieni kansanlaulu). Projekteilla on oma erillisrahoitus sekä asiantuntijoista kootut ja käytännön työtä tukevat työryhmät.

Tuottaja osallistuu lisäksi monipuolisesti instituutin päivittäisiin tehtäviin ja mm. organisaation juhlaseminaarin valmisteluun.
Hakijalta edellytetään soveltuvaa tutkintoa ja / tai käytännössä hankittua työkokemusta kulttuurialalta, tuotantotehtävistä sekä projektinhallinnasta. Kulttuurialan ja sen rahoitusjärjestelmien tuntemus on eduksi.

Valittava tuottaja on aloitteellinen, innovatiivinen ja priorisointikykyinen. Hän työskentelee mielellään sekä itsenäisesti että ryhmässä ja omaa hyvät sosiaaliset taidot sekä joustavuutta.
Tarjoamme innostavan työympäristön ja haasteellisen tehtävän kannustavassa työilmapiirissä.

Hakemukset

Vapaamuotoiset hakemukset 23.5.2014 klo 15.00 mennessä osoitteeseen Matti Hakamäki / Kansanmusiikki-instituutti, Jyväskyläntie 3, 69600 Kaustinen, tai sähköpostitse matti.hakamaki@kaustinen.fi

Hakemuksen tulee sisältää henkilö- ja yhteystietojen lisäksi selvitys hakijan koulutuksesta ja työkokemuksesta.

Haastattelut pidetään Kaustisella, Kansantaiteenkeskuksessa 30.5. Työn suorituspaikka on Kaustinen. Käytämme 3 kk koeaikaa.

Tiedustelut:

Matti Hakamäki

johtaja

p. 040 3588921

matti.hakamaki@kaustinen.fi