Kirjoittajan arkistot: Matti Hakamäki

Perinteistä matkailun aihioita -seminaari Kansantaiteenkeskuksessa

Kaustinen käy kylään -hanke järjestää Kansantaiteenkeskuksen museosalissa Perinteistä matkailun aihioita -seminaarin lauantaina 8.10. klo 12-15. Alueellinen vetovoima ei ole luonnonlaki, vaan valikoiva seuraus alueen kulttuuriperinteen aineellisista ja aineettomista resursseista. Eri alueiden vetovoimatekijät syntyvät toisistaan poikkeavien tekojen seurauksena asenteiden, arvojen ja kulttuurin myötävaikutuksella. Kaustisella ja lähiympäristössä on monia hienoja perinnekulttuurin aineksia: kansanmusiikki ja siihen liittyvät asiat, […]

Luovuus ja elinvoima Keski-Pohjanmaa-seminaarin aiheena

Kaustisen kansanmusiikkijuhlien yhteydessä jo neljättä kertaa pidettävä Keski-Pohjanmaa-seminaari keskittyy tuttuun tapaan maakunnallisiin aiheisiin, tällä kertaa luovuuden näkökulmasta. Puhujina perjantain 15.7. Isse keskipohjalaisittain – luovuutta ja elinvoimaa -seminaarissa ovat professori Arto Haveri Tampereen yliopistosta ja ”luovuuden asiamies” Mato Valtonen. Haverin puheenvuorossa fokus on tulevaisuuden elinvoimaisessa kunnassa ja maakunnassa, kun taas Valtosen puheenvuorossa käsitellään luovuuden ja motivaation merkitystä kriittisenä […]

Yhdeksän yhtyettä Konsta Jylhä -kilpailun semifinaaliin

Konsta Jylhä -kilpailun tuomaristo on suorittanut kilpailun alkukarsinnan valitsemalla yhdeksän pienyhtyettä mukaan semifinaaliin. Tämän vuoden kilpailun teemana ovat Konsta Jylhän sävellykset ja aiemmista vuosista poiketen kilpailussa on vain yksi sarja. Semifinaaliin valituiksi tulivat Alina ja Ilkka (Alina Järvelä ja Ilkka Heinonen) Duo Törmälä & Teirikangas (Mira Törmälä ja Saija Teirikangas), Elsa Krohn (Teemu Eerola, Antti […]

Suomen musiikkimuseo ry:n syysseminaari 4.12.

Millaisen musiikkimuseon Suomi ansaitsee? Itsenäisyyspäivän alla, Sibeliuksen juhlavuoden lähestyessä huipennustaan on aika kysyä, millaisen musiikkimuseon Suomi ansaitsee – meillä kun ei edelleenkään ole kansallista musiikkimuseota monista yrityksistä huolimatta ja kokoelmat ovat pieniä, hajallaan ja osin vaarassa hävitä. Nykytilanteesta, modernin musiikkimuseon moninaisista mahdollisuuksista sekä ensiaskelista kohti valoisampaa tulevaisuutta keskustellaan Suomen musiikkimuseo ry:n syysseminaarissa perjantaina 4.12.2015 klo […]

Arto Anttilan kolmivuotinen toimikausi päättyi Tallarissa

Arto Anttilan kolmivuotinen toimikausi kansanmusiikin ammattiyhtye Tallarin johtajana päättyi 30.6. Anttilan johtajuuden aikana yhtye on konsertoinut aktiivisesti ympäri Suomea, lanseerannut uuden kausikonserttien sarjan sekä panostanut erityisesti yhteistyöprojekteihin eri vierailevien solistien kanssa. On ollut suurenmoista saada työskennellä loistavien muusikoiden kanssa: uusien ja vanhojen tallarilaisten, mutta myös meidän vierailijoiden ja yhteistyökummpaneiden kuten Anssi Känsälän, Arto Järvelän, Kaustisen […]

Konsta Jylhä -kilpailun semifinalistit valittu

Konsta Jylhä -kilpailun semifinalistit on valittu 56:n esikarsintaan osallistuneen kilpailijan joukosta. Tänä vuonna kipailun teemana on folk-laulu, jonka ajankohtaisuudesta kertovat suuri osanottajamäärä ja osallistujien korkea taso. Perinteisessä sarjassa kilpailun semifinaaliin valittiin Jukka Hynninen Tampereelta, Leija Lautamaja Helsingistä, Tapio Miettinen Kokkolasta, Onni Rajaniemi Helsingistä, Tomas Takolander Helsingistä ja Mirva Tarvainen Helsingistä. Vapaaseen sarjaan valituiksi tulivat Heta […]

Konsta Jylhä -kilpailu kasvattaa suosiotaan

Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla heinäkuussa järjestettävä Konsta Jylhä -kilpailu keräsi jälleen ennätysmäärän osallistujia. Tänä vuonna kilpailun teemana on folk-laulu. ”Folk-laulu nousi keskustelun aiheeksi jo viime vuoden kilpailujen yhteydessä, kun teemana oli ensimmäistä kertaa kansanlaulu. Kilpailuun saapuneet näytetallenteet osoittivat, että maastamme löytyy suuri määrä erinomaisia laulaja-lauluntekijöitä, joiden tuotanto on kansanmusiikista inspiroitunutta tai esitetty folk-tyyliin” kertoo Kansanmusiikki-instituutin johtaja Matti […]

Konsta Jylhä –kilpailun aiheena tänä vuonna folk-laulu

Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla järjestetään 6.-7.7.2015 valtakunnallinen Konsta Jylhä –kilpailu. Jo kuudennen kerran järjestettävän kilpailun aiheena on tänä vuonna folk-laulu ja siinä on kaksi sarjaa: perinne ja vapaa. Kumpikin sarja on yleinen ja ikärajoituksia ei ole. Tuomariston puheenjohtajan Hannu Sahan mukaan tämän vuoden kilpailun ajatuksena on nostaa folk-laulun asemaa suomalaisella musiikkikentällä, mutta myös toisaalta vastata viime vuoden […]