9. Konsta Jylhä -kilpailussa teemana muinaissuomalaisuus

05.02.2018

Yhdeksäs valtakunnallinen Konsta Jylhä -kilpailu järjestetään Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla 9.–10.7.2018. Kilpailun teemana on varhaisempi suomalais-karjalainen kansanmusiikki, jota on kutsuttu mm. muinaissuomalaiseksi tai kalevalaiseksi. Perinteeseen kuuluvia alueita ovat esimerkiksi koverrettujen kanteleiden, jouhikon ja paimensoitinten seka runolaulun perinteet.

– Kilpailun teemana on nyt ensimmäistä kertaa kansanmusiikkimme varhaisin kerrostuma. Tuntuu hienolta saada päivitys siihen, miltä arkaainen kalevalainen soitinmusiikki kuulostaa juuri nyt, toteaa tuomariston puheenjohtaja, Musiikin edistämissäätiön johtaja Hannu Saha.

Kilpailuun voivat osallistua 2–4-henkiset instrumentaaliyhtyeet, joiden soitinvalinta on vapaa, mutta mukana toivotaan olevaan teemaan liittyvää soittimistoa. Esikarsinta suoritetaan näytetallenteen perusteella. Ilmoittautuminen päättyy 15.4.

Kilpailussa jaetaan palkintoina jaetaan 10 000 euroa. Konsta Jylhä -kilpailun järjestää Pelimannitalo yhteistyössä Kansanmusiikki-instituutin kanssa.

Kilpailun säännöt ja ilmoittautumislomake

Kuva: Konsta Jylhä -kilpailun 2017 voittaja MäSä-duo tuulettaa. Lauri Oino/Kansanmusiikki-instituutin kuva-arkisto.

Lisätietoja:

Miia Palomäki
tuottaja
konstajylhakilpailu@gmail.com
044 353 9827

Matti Hakamäki
johtaja, Kansanmusiikki-instituutti
040 358 8921
matti.hakamaki@kaustinen.fi